Nightvisions
Wednesday, November 9th, 2005Tänä vuonna vihdoin osallistuin Nightvisions leffafestareille, jotka pidettiin 29. - 30.10 välisenä yönä. Ennenkin on tullut käytyä katsomassa Tampereen Niagarassa varjo Nightvisionseja, mutta kyllä jokaisen itseään kunnioittavan leffafriikin pitää kokea aito ja oikea Nightvisions.
Sain kuulla pieniä sivuhuomautuksia tuttavilta minun iltaunisuudestani, joka voisi mahdollisesti hankaloittaa elokuvanautintoa. Ensimmäinen elokuva alkoi 23.00 kesäaikaa ja viimeinen päättyi 07.40 talviaikaa. Ensimmäisen elokuvan alkua odotellessa Maxim 1:sen parvella kuulin takanani juttelevan tyypin mainitsevan “on the rocks“, jolloin heti geokätköilijänä arvelin hänen puhuvan kätköstä Espoossa. Oikeasti tyyppien keskustelu käsitti edellisen illan ryyppyreissua. Taitaa tuo geokätköily jonkin verran hallita minun elämääni
.
Jaksoin kahlata kunnialla läpi yön elokuvien parissa, ainoastaan Corpse Bride meni tajunnan rajamailla. Kokemus oli varsin positiivinen ja tulen varmasti osallistumaan jatkossakin festareille. Elokuva-anti oli tänä vuonna noin yleisesti hyvä mitä nyt muidenkin mielipiteitä olen lukenut.
Elokuva, jotka katsoin ja tähdet perään:
The Exorcism of Emily Rose *****
Corpse Bride ***
The Devil’s Rejects **
The Descent *****
Day of the Woman *
Lisäksi Niagarassa pitäisi käydä katomassa Demons.